Koronaepidemian takia kävelystä on yhtäkkiä tullut lähes ainoita kodin ulkopuolisia vapaa-ajanviettotapoja kaupungissa. Kaupunkiteoreetikko Henri Lefebvre puhuu arkielämän katkaisevasta juhlasta (fête), jonka tavoitteena ei ole tuotto vaan puhtaasti ilo, nautinto ja yllätyksellisyys. Hänen mukaan kaupunkielämää ei pitäisi määrittää tehokkuus vaan mahdollisuus improvisaatiolle, leikille ja luovuudelle. Myös kulttuurimaantieteilijä Doreen Massey korostaa avoimuutta kaupunkitilan yllätyksille ja tilaisuuden antamista sattumalle. Tarvitaan kekseliäisyyttä, jotta keksimme mitä turvallinen juhla ja yllätys voisivat olla pandemian aikana, kun liikkumista on syystä rajoitettu ja kadut ja kaupalliset palvelut ovat hiljentyneet.
Tarkoituksena tässä ei ole kannustaa lisäämään kävelyn määrää, vaan kannustaa tekemään sitä harkitsevasti ja tietoisesti, jotta välttyisimme tartunnoilta ja tarpeelta ulkonaliikkumisrajoituksille. Harjoitetaan kävelyn osittaista vapauttamme harkiten ja kiitollisina, seurataan ja noudatetaan samalla ajankohtaisia määräyksiä. Suomen Latu on julkaissut ohjeistuksen ulkoiluun ja samoin kuntalaisille on annettu yleiset ohjeet kaupunkialueella liikkumiseen. Riippuen toki omasta työtilanteesta, nyt on hyvä tilaisuus kävellä epäsuosittuina aikoina esimerkiksi keskellä päivää tai myöhemmin illalla. Miten kaupungin rytmit ja tunnelma ovat muuttuneet? Valon lisääntyessä ja kevään edetessä yökävelyt tuovat esiin eri puolen kaupungista.
Kävelyleikit situationistien mukaan
Kävelyleikit kuuluvat psykomaantieteen suuntaukseen, jossa havainnoidaan paikkaan liittyviä tunteita ja reaktioita. Psykomaantiede kuuluu kansainvälisten situationistien (Situationistes Internationales, SI) ajattelusuuntaukseen, joka syntyi Pariisissa 1950-luvulla. Se haastaa kritisoimaan kapitalismin kyllästämää, monotonista ja pitkälle rationalisoitua kaupunkitilaa.
Kaupungin katujen tuottamia tuntemuksia tarkastellaan dérive-kävelyiden avulla. Dérive (engl. drifting) tarkoittaa ajautumista ja ajelehtimista. Tarkoituksena ei ole päästä minnekään, vaan havainnoida omaa suhdettaan kaupunkitilaan ja omaan arkeen siinä. Mihin oma huomio suuntautuu ja minkälaisia mahdollisuuksia olemiseen erilaiset kaupunkitilat antavat?
Ranskalaisen teoreetikko Guy Debordin mukaan “dérive on tekniikka, jossa yksilö jättää aiemmat roolinsa, työn ja vapaa-ajan aktiviteetit, tavalliset motiivinsa liikkeelle ja toiminnalle kaupungissa, ja antautuvat maaperän vetovoimalle ja sieltä löytyville kohtaamisille”. Kun “maaperän tuottamia kohtaamisia” tulee nyt välttää, ehdotan matkan tekemistä intensiteetissä itseensä, mutta myös kriittisesti havainnoimaan nykyistä kaupunkitilaa sen ollessa hiljennystilassa. Kaupallisen toiminnan ollessa pandemian aikaan kiinni voi miettiä, mitä tämä nyt riisuttu kaupunkitila tarjoaa meille olemiseen. Mitä kohti gravitoimme luontaisesti, mitä kaupunki tarjoaa meille kävelijöinä?
Pandemian aikana voimme haastaa tylsyyden kyllästämää kaupunkitilaa leikin kautta (turvallisesti!). Søren Kierkegaardin sanoin “tylsyys on kaiken pahan juuri”. Samoin situationistit näkivät tylsyyden olevan luonteeltaan vastavallankumouksellista ja seurausta kapitalismin turruttavasta kulutuskulttuurista, joka “vieraannuttaa meidät todellisesta elämästä ja vuorovaikutuksesta”. Toisaalta, Walter Benjamin yhdistää juuri tylsyyden ja hitaan käyskentelyn tärkeäksi kritiikin keinoksi kaupunkitilassa. Hän sanoo runollisesti tylsyyden olevan “lämmin kangas verhoiltuna kaikkein loistavimmissa ja värikkäimmissä silkeissä. Tähän kankaaseen käärimme itsemme kun unelmoimme. Olemme kotonamme tuon verhoilun arabeskeissa [–] Flaneeraus on tämän uinumisen rytmi.” 1800-luvun puolivälissä nopeasti modernisoituvassa Pariisissa herrasmiesflanöörit, tai dandyt, kävelyttivät kilpikonniaan uusissa puistoissa ja kauppakujilla kuin vastalauseena modernisoituvan ajan kiristyvälle kiireelle ja tehokkuusvaatimuksille. Tylsyydessä on potentiaalia. “Tylsyydessä tapahtuu tyhjentäminen, tylsyys voi olla avoimuutta uudelle. Tylsyys nostaa asioita niiden totutuista konteksteista. [–] Tylsyyden negatiivisuudesta johtuen on siinä positiivisen lopputuleman mahdollisuus”, sanoo filosofi Lars Svendsen.
Kevään merkkien seurailu tuo päivittäisiä, pienimuotoisia yllätyksiä.
Olipa kapitalismin ja tylsistymisen suhde mikä tahansa, voi tylsistyminen kotona pandemian aikana olla vaarallistakin, jos sen seurauksena lipsutaan yhteisistä määräyksistä. Klassinen dérive-kävely on päämäärätön, teematon ja johtajaton kävely, mutta aktiivisemmat kävelyleikit voivat olla jo tarpeen. Seuraavat kävelyt suositellaan tehtäväksi hiljaisilla paikoilla, hiljaisina aikoina, yksin tai kaksin.
- “Algoritminen kävely” on menetelmä, jossa kävellään päätetyn algoritmin mukaan. Ajatuksena on vapauttaa oma päätöksentekoenergia ja päätyä uusille kaduille ja paikkoihin, joihin ei ehkä muuten päätyisi. Ensimmäinen katu oikealle, toinen vasemmalle sitten ensimmäinen vasemmalle. Oikea, vasen, vasen. Toista. Menetelmä on hollantilaisen Social Fiction -ryhmän esittelemä menetelmä, jossa kävelijän omat preferenssit ja luontainen hakeutuminen tutuille reiteille estetään. Keksi uusi algoritmi joka päivä ja katso, minne päädyt.
- “Seuraa johtajaa” on menetelmä, jossa parin kanssa päätetään kumpi johtaa ja kumpi seuraa. Pari lähtee eri suuntiin ja johtaja lähettää livenä viestitse ohjeita tai oman kävelynsä liikkeet seuraajalle, joka seuraa ohjeita. Kävele suoraan, seuraavasta oikealle, heti vasemmalle, ota kuva seuraavasta esineestä. Tämän kävelyn voi myös tehdä parin kanssa yhdessä kävellen ja nostamalla hatusta lapulle kirjoitettuja ohjeita. Tekniikka on Teleconnection, Teledirection -tutkimusprojektin kehittämä menetelmä Lontoossa.
- Keräilykävely on menetelmä, jossa kävelijä “keräilee” jotain tiettyä asiaa. Kaupunkilaiset ovat pandemian aikana laittaneet ohikulkevien lasten iloksi pehmoleluja ikkunoihinsa “kerättäviksi”. Mitä muita viestejä löydät katumaisemasta? Keräily tarkoittaa tässä kuvaamalla, kirjoittamalla, tai painamalla muistiin esimerkiksi maahan unohtuneita esineitä, tiettyä rakennustyyppiä, talonnimiä, parvekemalleja, erikoisia sanoja, istutuksia, lempivärejä, viherkasveja, graffititöitä, muotoja… Tuttuni sähköinsinöörivanhemmat kuvasivat hänen lapsuuden reissuillaan mitä eksoottisempia sähköjohtovirityksiä. Jos otat kuvia, voi niistä kävelyn päätteeksi tehdä kuvakollaasin.
- Korttelikävely on toisteinen kävely, jossa kävelet yhä uudestaan ja uudestaan samoja katuja pienellä alueella. Pian tuntuu, että kadut kävelyttävät sinua. Alat ehkä kiinnittää huomiota pieniin asioihin, joita et ole aiemmin huomannut. Tuon ikkunan ruukkukasviin ja pitsiverhoon, tuossa kadunkulmassa äänimaiseman muutokseen… Saatat myös törmätä sosiaalisiin normeihin, kun paikalliset seuraavat ihmettyneinä pakkomielteistä toistoasi. Kokeile samaa toisteista korttelikävelyä eri aikaan päivästä ja seuraa, miten tunnelma on erilainen. Korttelikävely on Wrights & Sites -ryhmän ehdottama.
- Tee kartta kaupungistasi. Ole oman elämäsi kartografi ja tee mielikuvakartta oman arkielämäsi kiintopisteistä ja liikkeistäsi kaupungissa: koti, työ, rakkaat ihmiset, vapaa-ajan paikat, mielipaikat pysähtyä, hyvien muistojen paikat, paikat joissa haluaisit käydä useammin, mitä paikkoja muuttaisit, rauhattomat paikat jotka ohitat nopeasti…
- Podcast-kävelyiltä olen löytänyt eri aikoina iloa ja rauhaa. Tarinoita kuuntelemalla kertyy kilometrejä keskellä talveakin. Tällä hetkellä on lohduttavaa kuulla juttuja vanhasta maailmasta. Hyväksi todettuja podcasteja ovat esimerkiksi sympaattinen ja naurattava Auta Antti!, ronskin sketsihuumorin ystäville Radio Sodoma, hulvaton My Dad Wrote a Porno, kirjallisuuspodcast Sivumennen, kaupunkisuunnittelusta ja lähiöostareista kertova Lähiömysteeri sekä tosielämän tutkivan journalismin koukuttavat podcastit S-town Alabamassa tehdystä murhasta ja Serialin ensimmäinen tuotantokausi Baltimoressa tehdystä murhasta vuonna 1999.
The Naked City. 1957. Guy Debord. Lähde: Flickr
Lähteet:
Daniilidisa, A. (2016). Urban Drifting: An Approach to City Comprehension and Mapping. Sociology Study, 6(7), 417-435.
Haladyn, J. J. (2008). Psychogeographical boredom. Drain: Journal of Contemporary Art and Culture, 5(2).
Hancox, S. (2012). Contemporary walking practices and the situationist international: The politics of perambulating the boundaries between art and life. Contemporary Theatre Review, 22(2), 237-250.
Kävely elokuvissa
Jos olet karanteenissa tai kipeä, on aika pysy kotona. Kävelyä voi tehdä myös elokuvien ja virtuaalisovellusten kautta. Niitä katsoessa voi haaveilla paremmista kaupunkikävelypäivistä ja luvata itselleen, että ei enää koskaan ota huoletonta kävelyä ja katujen sosiaalisuutta itsestään selvyytenä. Vinkkaan tässä muutamia lempielokuviani kävelystä ja katuelämästä.
Cléo from 5 to 7 (1961)
Ohjaaja: Agnès Varda
Elokuvassa ultrafeminiininen chanteuse-laulaja Cléo (Corinne Marchand) flaneeraa iltapäivän Pariisissa etsien vastausta mieltä syövyttävään kysymykseensä. Cléon olemus on kuin Baudelairen dandy, jonka ammatti on “olla elegantti” ja flaneerata muille kaupungin näyttämöllä. Hän on feminiinisyyden spektaakkeli, katseen kohde. Kadut toimivat meditaation ja sisäisen etsimisen paikkana, ja antavat rauhan ulkoisen maailman myllerryksestä. Varda toi fiktiivisiin elokuviinsa dokumentaarisuutta pitkillä otoilla hänelle rakkaiden katujen asukkaista ja elämästä: leipomosta, lihakaupasta, rautakaupasta, kampaamosta. Hiljaisesta enemmistöstä, kuten hän kuvaili katujen arkipäivää viettäviä ihmisiä.
Vardan toinen katuelokuva L’opéra-mouffe (1958) tutkii ja kuvaa elämää yhdellä Pariisin vanhimmaksi nimetyllä kadulla, rue Mouffetardella. Varda keräilee kamerallaan katujen pieniä tapahtumia: nenänrapsuttajia, hiustenhiplaajia, silmäkulmanpyyhkijöitä, kiihkokeskusteluita, katunukkujia, katurakastavaisia.. Hän kuvasi pyöreitä muotoja (hyvä keräilyn kohde!) ja pohti omaa raskauttaan. Elokuvien kautta voi tehdä sohvamatkan Pariisin menneille kaduille.
Cléo from 5 to 7 voi vuokrata Youtubesta.
L’opéra-mouffe
Varda, Agnèsin silmin -dokumentti on katsottavissa Yle Areenasta.
Rakkautta ennen -trilogia (1995, 2004, 2013)
Ohjaaja: Richard Linklater.
Trilogiassa seurataan parin Cèlinen ja Jessen (Julie Delpy & Ethan Hawke) rakastumista ja yhteisen elämän taitekohtia kuvattuna kolmella eri vuosikymmenellä. Ensimmäisessä elokuvassa he ihastuvat toisiinsa vasta-aikuistuneina kävellen yöllä Wienin mukulakivisiä kesäkatuja. Toisessa elokuvassa he löytävät toisensa uudestaan kymmenen vuoden jälkeen ja rakastuvat jälleen kävellen Pariisin kaduilla. Kolmannen elokuvan pisimmässä kohtauksessa he käyvät läpi parisuhdettaan pitkällä kävelyllä läpi paahteisen peloponnesoslaisen maalaiskylän. Surumielisissä elokuvissa maistuu rakkauden ylläpitämisen inhimilliset haasteet.
Elokuvat voi vuokrata Youtubesta tai iTunesista.
Only Lovers Left Alive (2013)
Ohjaaja: Jim Jarmusch
Elokuva ei ole varsinainen kävelyelokuva, mutta kuvaa maagisesti kyllästymistä ja elämää yöaikaan. Useamman vuosisadan yhdessä ollut vampyyripariskunta flaneeraa öisin kahdessa kaupungissa, joita ei usein esitetä elokuvissa: Detroitissa ja Tangerissa. He harhailevat hiljaisilla kaduilla etsien kontaminoitumatonta ihmisverta (kaunis elokuva tuntuu monella tasolla pelottavan ajankohtaiselta). Lumoava Tilda Swinton ja melankolinen Tom Hiddleston näyttävät mallia karanteenielämästä ja sosiaalisesta eristäytymisestä nauttien ja hioen tietämystään musiikista ja kirjallisuudesta.
Ohjaaja Jim Jarmusch on viehtynyt yöstä, mikä näkyy myös episodielokuvassa Night on Earth, jossa viidessä kaupungissa seurataan taksikuskien ja asiakkaiden kohtaamisia. Suurten kaupunkien Los Angelesin, New Yorkin, Rooman ja Pariisin seurana viides kaupunki on ilahduttavasti Helsinki (samassa elokuvassa nähdään siis Winona Ryder ja Kari Väänänen!).
Elokuvat voi vuokrata iTunesista.
Paterson (2016)
Ohjaaja: Jim Jarmusch
Vähäeleinen elokuva, jossa Patersonin kaupungissa Paterson-niminen bussinkuljettaja seuraa matkustajien keskusteluja ja kaupunkielämää sisällyttäen arkisia havaintojaan runoihinsa. Ei lukeudu täysin kävelyelokuvaksi, mutta Patersonin iltaiset rutiinikävelyt hänen tyttöystävän yrmeän bulldogin kanssa lähibaariin ovat ihastuttavia. On terapeuttista katsella pariskunnan pienimuotoista, aika tylsää mutta tyytyväistä arkielämää pienessä kaupungissa.
Patersonin voi katsoa Netflixissä.
Calamari Union (1985)
Ohjaaja: Aki Kaurismäki
“Itkuvirsien aika on ohi. Lähdön aika on koittanut”, sanoo yksi viidestätoista Frank-nimisestä miehestä. Kaurismäen surrealistisessa elokuvassa viisitoista Frankiä ja yksi Pekka lähtevät vaeltamaan Kalliosta myyttiseen Eiraan, joka “on kuuluisa tasaisista, leveistä kaduistaan ja raikkaasta ilmastaan”. Kuin painajaisessa Frankit eivät koskaan tunnu pääsevän määränpäähänsä, mutta he ovat materiaalisesti koko eteläisessä Helsingissä: katuvesikaivossa, Kolera-altaassa, puussa, puhelinkopissa. Kaupunki näyttäytyy humoristis-dystooppisena paikkana, joka nielaisee kulkijan. Calamari Union oli ensimmäinen suomalainen elokuva, jossa näkyi vuonna 1982 käyttöön otettu Helsingin metro. On hauska miettiä, minkälaisia paikkoja ja kohtauksia sisällyttäisi omaan surrealistiseen kaupunkielokuvaansa.
Elokuva on katsottavissa Yle Areenassa.
Do the Right Thing (1989)
Ohjaaja: Spike Lee
Katuelämää 80-luvun Brooklynin Bed-Stuysta, aikaa ennen alueen gentrifioitumista. Elokuvassa konkretisoituu, mitä Jane Jacobs tarkoittaa eloisalla “katujen baletilla” ja “silmillä kadulla” (“eyes on the street”), jossa kadulla aikaa viettävät ihmiset ylläpitävät katujen turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Saa aikaan epäilyksen, että meillä ei oikein osata viettää elämää kaduilla. Elokuvassa rotujännitteet, kamppailu kaupunkitilasta ja omistajuudesta purkautuvat kesän kuumimpana päivänä. Spike Leen väkevä mutta rakastava kommentaari ihmisryhmien välisille, syvässä istuville ennakkoluuloille ja rasismille.
Elokuvan voi vuokrata täältä.
YLE Areenan huhti-toukokuun teemakuukausina nähdään elokuvia New Yorkista, kuten Martin Scorsesen Gangs of New York ja Taksikuski.
Pixadores (2014, suom. Tuulensieppaajat)
Ohjaaja: Amir Escandari
Dokumentissa seurataan São Paolon faveloissa kasvaneiden nuorten miesten uhkarohkeaa yöllistä korkeiden rakennusten maalaamista kryptisillä Pixação-maalauksillaan. Äärimmäisen marginalisoituneena väestöryhmänä Brasiliassa favelassa asuvina, he haastavat yhteiskuntaa tekemällä itsestään näkyviä omaa henkeään uhaten.
Walking the Streets of Moscow (1964)
Ohjaaja: Georgiy Daneliya
Aikanaan hyvin suosittu neuvostoelokuva nuorista viettämässä huoletonta kesäpäivää Moskovan kaduilla. Kevyt ja iloinen, ehkä naiivi, mutta ehdottomasti kiinnostava romantisoitu ajankuva. Saa aikaan idän matkakuumeen.
Elokuvan voi vuokrata täältä.
Human Scale (2012)
Ohjaaja: Andreas Dalsgaard
Dokumenttielokuva kertoo tanskalaisen arkkitehti Jan Gehlin visionäärisestä työstä ihmislähtöisen kaupunkitilan suunnittelemisessa ja praktiikan kehittämisessä. Elokuvassa nähdään esimerkkejä mm. New Yorkista, Melbournesta, Dhakasta ja Christchurchista, joissa kaupunkitilaa on suunniteltu saavutettavaksi ja ihmisten käytettäväksi.
Lisäksi…
- Flaneeraa virtuaalimuseossa. Useat museot ovat kehittäneet virtuaalikokemuksia pandemian ajaksi. Seuraa hashtagia #MuseumAtHome tai #MuseumFromHome. Esimerkiksi Amsterdamin Van Gogh -museo tarjoaa 7-osaisen virtuaalikävelykierroksen museon kokoelmiin. Ateneumin taidemuseo tarjoaa katsottaviksi lyhytelokuvia suomalaisesta taiteesta ja on julkaissut teoskuvien yhteydessä kuunneltavia äänioppaita. Kiasma on koonnut verkkotaiteen kokoelman ja Amos Rexin kanavilla voi seurata viikottaisia museo-opastuksia.
- Ilmaisia kursseja. New Yorkin MoMa tarjoaa ilmaisia kursseja esimerkiksi 1900-luvun abstraktiin maalaustaiteeseen ja valokuvauksen historiaan. Katso myös MoMan vinkit arkkitehtuuri ja design -aiheisiin elokuviin. Coursera.org-verkkosivulla on läjäpäin yliopistojen, museoiden ja yritysten tarjoamia ilmaisia kursseja esimerkiksi kaupunkisosiologiaan, kestävään kehitykseen, graafiseen suunnitteluun, koodaamiseen, modernin ja postmodernin ymmärtämiseen, Kierkegaardin filosofiaan… Marttaliitto on koonnut Aikaa oppia -sivuston kestävien kotitaitojen oppimiseen, esim ruokien säilömiseen ja sesonkiruokaan.
- Kulttuuriyllätyksiä kotona. Ei sinänsä liity juuri kävelyyn tai kaupunkiin, mutta yllätyksiin sitäkin enemmän: Cirque du Soleil nimittäin tarjoaa ilmaisia sirkusnäytöksiä verkossa. Montreaux Jazz Festival tarjoaa heidän arkistoistaan 50 ilmaista virtuaalikonserttia: tarjonnassa Nina Simone, Ray Charles, Wu Tang Clan, Deep Purple, Santana, Johnny Cash… Lontoolaista teatteria, kuten Andrew Lloyd Webberin musikaaleja, voi katsoa live-striimattuna. Lisää kulttuurivinkkejä jaetaan Facebook-ryhmässä Karanteeniklubi.
Annaliina Niitamo (@annisniitamo) on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta, viestinnän tieteenalasta. Annaliinan tutkimuskiinnostuksiin kuuluu asukasosallisuus kaupunkisuunnittelussa, kävely kaupunkiviestintänä ja arkielämän (everyday life) konsepti. Tällä hetkellä Annaliina tutkii virkahenkilöiden osallisuusdiskursseja suurissa satama-alueiden rakennusprojekteissa Helsingissä, Amsterdamissa ja Kööpenhaminassa.
